Tervetuloa verkkosivuillemme

Piipon tila on kuulunut Piipon suvulle jo kolmen sukupolven ajan. Ensimmäiset Piipon sukuiset asuttivat Mertaniemen talon 1920-luvulla, kun Johan Vihtori lempinimeltään Vikke ja hänen vaimonsa Hilja ostivat tilan Ponton Eeralta. Eeralla ei ollut perillisiä jatkamaan tilaa, joten tila myytiin ulkopuoliselle. Kylällä talo tunntaan edelleen nimellä Ponton talo, vaikka virallinen nimi onkin Mertaniemi. Tällä hetkellä tilaa viljelevät Hiljan ja Viken jälkipolvi kolmannessa polvessa. Tapio ja Aino ovat sisaruksia, joilta yhteistyö sujuu.

Alkujaan tilalla on ollut erilaisia kotieläimiä. Onpa tilalta aika-ajoin löytynyt myös hevosia. Vuosien saatossa tila on kuitenkin vakiintunut maitotilaksi ja muista kotieläimistä on luovuttu. Ainoastaan kissat saivat jäädä rengeiksi tilalle. Tällä hetkellä tilalla asustavat lemmikkirengit, Laiska-Lasse ja Ahkera-Vili.

Piipon tila on Valion laatutila ja tilalla on muutenkin aina pyritty olemaan kehityksen rattailla, jos ei kehitystä edellä. Maatalouden teollistuessa hevoset korvattiin työkoneilla. Uudet koneet takasivat tehokkaan ja myös luontoystävällisen tavan tuottaa ruokaa. Koneita ei ole koskaan ostettu esiteltäväksi vaan hyötysuhde on ollut ensisijainen sijoitusmotiivi. Tänä päivänä tilalla keskitytään myös optimaaliseen taloussuunnitteluun. Onhan Piipon suku tunnettu aina järkevästä taloudenpidosta.